Markus Hänninen
Olet lämpimästi tervetullut Markus Hännisen henkilökohtaisille kotisivuille. Näillä sivuilla olen pyrkinyt vastaamaan uteliaiden tiedon janoon, kuka on Markus Hänninen. Etten nyt ihan liian synkältä ihmiseltä vaikuttaisi, kerrottakoon tässä nyt heti kättelyssä että, musta taustaväri juontaa juurensa hääkuvan väreistä.

Vapaamuotoisesti voisin sanoa muutaman sanan itsestäni.
Markus Hänninen ei ole se nimi millä minua kutsutaan, kun kavereiden kesken aikaa vietän. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on minullakin. Make ja mch lienee ne yleisimmät kutsuma nimet. McH on syntynyt aluksi ihan huumorimielellä, mutta nykyään McH:na minut tuntee yhteisö nimeltä internet.

Kesällä 2005 Launeen kirkossa sain kauniin vaimon, Maikun. Maikkuun tutustuin Joutjärven seurakunnassa. Nyt asun hänen kanssaan Lahdessa ja me rakennamme omakotitaloa Lahden Karistoon. Talo valmistuu tietenkin jouluksi. Lapsia meillä ei vielä ole, mutta kenties joku päivä jonkun vuoden päästä sellainen tai kaksi tulee.

Vaikka monet sanovatkin, että minulla on kova kiire eikä minulla koskaan ole aikaa mihinkään, väitän, että tästä eteenpäin on vain aikaa ja tuhdisti asuntolainaa! Mielestäni on kyse siitä mihin sen ajan käyttää. Totta kai se harmittaa, ettei kaikkien hyvien jätkien kanssa kerkeä tarpeeksi aikaa viettämään. Etenkin harmittaa kaverit, jotka ovat tästä ajasta jo poistuneet, olisin monta asiaa halunnut sanoa, kenties olisin voinut auttaa.

Työkseni olen käsityöntekijä, tai ainakin siksi luulen voivani itseäni kutsua. Näppäilen näppäimistöllä ja luon erilaisia sovelluksia erilaisten ihmisten tarpeisiin, noh ei ehkä ihan sanakirjan mukaista käsityötä, mutta kuitenkin. Toki teen muutakin kuin ohjelmoin, mutta ohjelmointi kuitenkin on minun intohimoni.

Kyllä minulla on muitakin mieltymyksiä kuten musiikki, sitä lähellä on pakko olla. Olenkin ollut roudari, valomies, äänimies, artisti ja ties mitä. Nykyisin maltan vain kuunnella. Äänentoistoon panostan vieläkin aikaa ja rahaa. Valokuvaaminen on erittäin lähellä sydäntäni, näen kaikkialla valokuvia, jotka on pakko päästä tallentamaan. Tästä on aiheutunut niin paljon harmia, että onneksi olen oppinut hillitsemään itseäni, ainakin yleensä. Haaveilen Canon EOS- sarjan digijärkkäreistä, mutta toistaiseksi en vielä ole sijoittanut rahojani kyseiseen pokkariin.

No joo, kuten huomaat, tykkään pälistä ihan turhia, ajattelin vain että tämä lienee se todellinen Markus Hänninen, aina äänessä.